Ensimmäisenä todettakoon, että kaikki on hyvin. Ainakin minun maailmassa. Tiedätkö Horton-elokuvan, jossa norsu yrittää suojella kukkasta, jonka terälehdellä on pieni pölyhiukkanen, jonka sisällä on kokonainen pikkukylä. Toivon, että joku suojelee tätä meidän kukkaa, jossa meidän maailma on, olkoonkin se kaiken olemassaolevan mittakaavassa vaikka vain mitätön pölyhiukkanen.
Kunpa valokuvaisin enemmän. Kamera pölyttyy kirjahyllyssä.
Olen ensi syksyn fuksien tuutori ja se tuntuu mahtavalta. Olla osa fuksien jännittävää syksyä.
Toisinaan turhaudun. Silmiä on pakko pitää vähän kauemmin kiinni ja huokaista. Turhautuminen on ehkä pahinta kaikessa.
Hiuksia lähtee ja en tiedä miten ollaan kaikista hyvin sisko.
Kirjoittaisin useammin jos muistaisin ja jaksaisin. Ei sillä että olisin väsynyt vaan siksi, että elämä saa päivien päätteeksi väsymään. Ja se elämä on oikein hyvää. Otan mielenkiinnolla vastaan ihan jokaisen päivän, niin hyviä päiviä elämä on meille antanut viime aikoina. Kaikesta huolimatta.
